Viimeinen päivä

Aamulla pakattiin tavarat valmiiksi ja sovittiin myöhäinen checkout. Public poolille uimaan ja lukemaan kirjaa. Haut Baylle syömään lounasta ja etsimään leopardipatsasta. Molemmat löytyi. Patsas pystytetty 30-luvulla viimeisen alueella ammutun leopardin muistoksi.

Chapman's Peak Drivea pitkin vielä katsomaan urheiden surffareiden temppuja hirmuaallokossa. Takaisintulomatkalla bongattiin vahingossa valaskin uiskentelemassa lahdenpoukamassa. Vielä kerran Molo Lololle suihkuun, matkavaatteiden vaihtoon ja Lolon hyvästelyyn. Camps Bayssä viimeinen päivällinen ennen matkaa lentokentälle.

Laiskiaisten elämää

Kapkaupunki on paljolti nähty ja aamiaiselle ilman suunnitelmia päiväksi. Molo Lolo Lodgen pitäjän kanssa ajelulle hänen toiselle talolleen laskuja maksamaan. Molo Lolo House oli mielettömän tyylikäs, rento, siirtomaatyylinen majoitusmuoto. Käveltiin rantoja pitkin takaisin keskustaan ja todettiin tämän "Lodge/House" -asumisen olevan meille sopiva majoitusmuoto tulevillakin matkoilla. Paikalliset yrittäjät panevat parastaan, saat asua kodinomaisesti kuitenkin palveltuna ja yksityisyyden säilyttäen. Tutustut muihin asukkaisiin, jaat kokemuksia, saat vinkkejä ja sopivasti seuraa. Lisäksi tuntuu mukavalta antaa rahansa yrittäjälle kansainvälisten hotelliketjujen sijaan. Drinkit rannassa ja tuoreet tonnikalapihvit food marketista, vaikka tarjolla olisi ollut myös krokotiiliä ja antilooppia.

Taksilla takaisin hotelliin lepäilemään aika vauhdikkaan ja paikoin fyysisesti erittäin rankan viikon jälkeen. Laiskottelua kirjojen, netin ja tv:n sekä päiväunien parissa. Illaksi pizzalle läheiseen ravintolaan.

Vuorten takana

Aamupalalla juteltiin saksalaisen naapurimme kanssa, joka suositteli Kirstenboschin kasvitieteellistä puutarhaa myös niille, jotka eivät ole niin innostuneita kukista, siis meillekin. Suunnitelmissa oli viettää päivä viinitarhoilla ja puutarha oli matkan varrella, joten aloitimme sieltä. Kannatti käydä. Parasta oli Tree Canopy Walkway, hieno puinen, kiemurteleva kävelysilta yli puiden latvojen. Kaiken kaikkiaan luonto mantereen puolella vuorten takana on merkittävästi rehevämpää ja ilmasto kosteampaa ja ystävällisempää kuin rannoilla. Porschet, Bentleyt, BMW:t ja Mersut koristivat alueen ökytalojen pihoja. Miljoonalle saisi täällä linnamaista vastinetta.

Puutarhasamoilun jälkeen Groot Constantia -viinitilalle. Vuonna 1685 orjatyövoimalla perustetun viinitilan rakennukset oli museoitu, mutta viinin viljelyä harjoitti edelleen vanha omistajasuku. Tarkisteltiin tulevaa satoa ja pällisteltiin museot, mutta viininmaistelu ennen puoltapäivää jäi väliin autoilevalta 10-vuotishääpäivää viettävältä pariskunnalta. Promilleraja täällä on nolla ja poliiseja joka mutkassa. Lisäksi vasemman puoleinen liikenne vaatii kaiken tarkkaavaisuuden.

Lounaaksi saatiin pikkuhampurilaisia ranskiksilla paikallisesta brasseriesta. Näitä pitäisi jonkun myydä Suomessakin. Lounaalta suomalaistyyppiseen maisemaan Silvermine Reserveen pilvien sekaan. Soiseva järvimaisema lumpeineen oli kovin lapihtavan kesämökkimäinen. Villapaidankin sai kaivaa päälle.

Molo Lolo Lodgella korkattiin paikan tarjoama kuohuviinipullo saksalais/sveitsiläispariskunnan kanssa, joista nainen oli kuuden kuukauden maailmanympärysmatkalla ja mies mukana 5 viikkoa Afrikan osuudella. Illaksi Waterfrontin notkuvien kala- ja äyriäispöytien ääreen. Taksilla kotiin kymmenen maissa ja uni vei juopuneen pupun.

Luonto voittaa aina

Autoilemaan heti aamusta kohden False Bayn Restio Streetiä, jossa Hannan serkulla talo. Hieno oli rinteestä lurkittuna infinityaltaineen kaikkineen. Matka jatkui pitkin False Bayn rantaa kohden Hyväntoivonniemeä. Rantaa oli rakennettu huolella ja kaikki näytti olevan kohdallaan, aurinko paistoi ja hiekka oli valkeaa. Rakennukset hienoja. Kadut ja hotellit olivat kuitenkin autioita. Helvetillinen tuuli ja sen mukana lentävä hiekka karkoittivat meidätkin välittömästi takaisin autoon.  Uudelleen ulos Monwabisi beachilla, jonka rahalla tehdyt rakennelmat oli lentohiekka haudannut alleen. Jossain kohtaa vaan ei oltu enää jaksettu siivota tuulentuomia.

Eläinbongaukset alkoivat Bolders Beachilla, jonne mentiin nimenomaan katsomaan ihmeellisiä Afrikan pingviinejä. Dassiat, kudut, paviaanit pentuineen ja strutsi bongattiin myöhemmin matkalla. Lisäksi törmättiin kahteen Homo Sapiens -lajin edustajaan, joiden kanssa oltiin seikkailtu jo eilen. Brittitytöt olivat tällä kertaa levänneen ja hyväkuntoisen näköisiä.

 

Järki sai meidät ensin nousemaan funikulaarilla (kaapelijuna) Cape Pointin majakalle, josta luonto veti taas kävellen yhteensä yli kahden tunnin loivamäkisille ja tuulisille patikkaretkille. Tuulinen täällä siis tarkoittaa vanhan veneilijän arvioimana sellaista 15-18 m/s tuulta. Illansuussa paluumatkalla tuuli vaihtoi vielä äkisti suuntaa ja puhalsi mereltä kaatuvat aallot takaisin merelle. Puuskissa tuulen täytyi olla lähes 30 m/s, sillä sellaisella voimalla tuuli lennätti vettä aaltojen päältä.  Etelä-Afrikka on luonnonolosuhteiltaan kaunis ja vehreä, mutta samaan aikaan karu ja armoton.

Loppumatkan Shapmans Peak Drive oli kaunein ajamamme tienpätkä missään päin maailmaa.

Pöytävuoren valloitus

Aamu alkoi vuokra-auton metsästyksellä. Oltaisiin haluttu jokin kiva avoauto, mutta hinnat täällä näin sesonkiaikaan ovat pilvissä. Pyyntihinta Avisilla 5000 tämän maan rämpylää per päivä eli yli kolme ja puolisataa euroa. Samalla hinnalla saatiin koko loppuajaksi eli viideksi päiväksi BMW 320.

Ensi töiksi ajettiin Pöytävuoren juurelle. Tarjolla olisi ollut matka huipulle köysihissillä, mutta mepä päätettiin tehdä taas tämäkin juttu vaikeimman kautta ja kavuta vuorelle omin pikku jaloin. Matkalle varustauduttiin ostamalla molemmille hatut (tänään +27 astetta ja täyttä aurinkoa). Matkaeväinä oli kuusi pullollista juotavaa, suolakeksejä, pikkujuustoja ja keksejä. Matkan ensimmäinen kolmannes vei tunnin verran ja oli alkuun jyrkkää kinttupolkua, myöhemmin hiukan loivempaa kivikkoa. Mieli korkealla jatkoimme kiipustamista. Eteen tuli yhä jyrkempää maastoa, välillä tarvittiin kädetkin käyttöön. Viimeisellä kolmanneksella ohitettiin pari brittityttöä, joista toisella oli jo juomat ja voimat loppu. Juteltiin tyttöjen kanssa hetki ja naureskeltiin opaskirjaa, jossa sanottiin reitin sopivan kaiken ikäisille ihmisille ja koirille. Koirista en tiedä, mutta kovin paljon vanhemmälle minälle reitti saattaisi olla melkoisenkin haastava.

Miltei kolmen tunnin kapuamisen jälkeen edessä häämötti jo lupaava loppusola, jonka nimeksi annettiin epäluulostellen 'The Hole of The Good Hope', varmoina siitä, ettei kapuaminen vielä loppuisi. Lopulta päästiin huipulle ja olo oli epätodellisen voittoisa: Hengissä! Huipulla olleesta baarista saatiin Tapsalle pari olutta ja Hannalle pari jäätelöä, joista myös tamaani oli kiinnostunut. Lisäksi vielä pari pussia sipsejä suolatasapainoa korjaamaan. Tepasteltiin tunnin verran Pöytävuoren laakealla huipulla ja löydettiin muistokivi, johon oli liitetty kylttejä vuorella kuolleiden muistoksi. Osa oli pudonnut, osa kuollut lämpöhalvaukseen ja joiltain puuttui kuolinsyy kokonaan. Sama toteemi reitin alussa olisi saanut harkitsemaan koko kiipeämistä hyvästä syystä. Paluumatka köysihissillä.

Alhaalla tavattiin uudestaan rinteeseen läkähtyneet brittitytöt ja heitettiin heidät hotellille ja ajettiin itse Camps Bayhin uimaan. Uimarannalla tuuli vähintään 15 m/s ja vesi oli jääkylmää. Jääveden ja hiekkapuhalluksen virkistäminä ajettiin takaisin hotellille.Auto parkkiin, vaatteiden vaihto ja lähikuppilaan syömään illallista.

Kapkaupungista Hyväntoivonniemeen ja takaisin

Varhainen aamianen ja tallustelua Waterfrontiin lunastamaan lauantaina varattua helikopterilentoa (45 min) Hyväntoivonniemeen. Me, naispilotti ja Robinson 44 -kopteri moottorin lämmettyä ilmaan. Lisa oli 1500 tuntia lentänyt entinen toimistorotta, jonka vanhemmat olivat myyneet talonsa, jotta Lisa voisi toteuttaa unelmansa ja suorittaa 75 000 dollaria maksaneen HEKO-lupakirjansa.  Mielettömät maisemat ja hyvää seuraa. Rannoissa luksusvilloja uima-altaineen ja ylempänä slummeja, väliin mahtui keskiluokan asuntoja. Hyväntoivonniemessä ja siitä eteen tuulee aina ja kovaa. Se on  saanut nimensä purjehtijoiden toiveesta kääntyä Atlantilta vihdoin suotuisammille Intian valtameren puoleisille vesille. Niemen jälkeen seuraa kuitenkin vielä melkoinen matka (150 km) Afrikan eteläisimpään kärkeen, joka on Cape Agulhas. Koko matka on lämpötilaerojen nostattamaa myrskyävää merta. Parasta on siis ollut toivoa parasta.

Paluumatka False Bayn kautta viinitarhojen ylitse Kapkaupunkiin. False Bay puolestaan on saanut nimensä siitä, että lukuisa joukko Intian valtamereltä tulleita purjehtijoita luuli saapuneensa Antlantille vain havaitakseen ajautuneensa suureen lahteen ennen Hyväntoivonniemeä. Toivo, erehdys, epätoivo ja selviäminen näyttäytyivät aika konkreettisesti rannikolla, jossa lepää kymmenittäin hylkyjä todistamassa alueen kuuluisaa historiaa.

Lennolta aikaiselle lounaalle, jonka ajan alkamista jouduttiin odottelemaan tunti kuohuviinin parissa. Lounaalla hurahtikin odotteluaikoineen melkein neljä tuntia. Alkuruoka-, Greyfish-, Shrimp-, Mussel-, Calamare- and Hake-fish -lounas paikallisine viineineen ja jälkiruokineen tuhosivat miellyttävällä tavalla loppupäivän suunnitelmamme. Hyvällä tuulella, pikku kekkulissa, parin kapakan ja venematkan jälkeen Molo Loloon lepäilemään ja avaamaan blogia.

Blogi avattu jälleen, for the rest of the life

Päätettiin jatkossa kirjata matkakertomuksemme ja kuvat tähän blogiin ja tulostaa ne vuosittain kuva- ja tekstikirjaksi omaksi ja muiden iloksi.

Hannan serkun Ramin innoittamana varasimme lennot ja hotellin Kapkaupungista. Helsinki-Amsterdam-Kapkaupunki KLM-koneella otti vaihtoineen yhteensä 16 tuntia. Perillä perjaintai-iltana puoliltaöin. Vastassa oli hotellin lähettämä Andy ja Molo Lolo Lodgessa itse Lolo. Molo Lolo Lodge sijaitsee Waterkantin kaupunginosassa, josta on lyhyt matka sekä Waterfrontin turistikapkaupunkimaahan ja vanhaan keskustaan. Kirjavia taloja ja sateenkaarilippuihmisiä. Mekin sovitaan kuitenkin joukkoon. Suoraan peittoihin saapumisen jälkeen.

Lauantaiaamuna kynittiin ensin nukkavierun näköinen Tapsa kaljuksi, ja voilà, Hanna sai taas oikean miehen itselleen. Myöhäinen aamianen ja kaupunkiin etsimään ensivaikutelmia. Waterfront tarjoili turistihupia parhaimmillaan, mieletöntä ruokaa (kala) ja uskomattomasti ostosmahdollisuuksia vanhassa satamamiljöössä. High end maksaa kolme kertaa enemmän kuin muualla ja normihinnat noin puolet Suomen tasosta. Siltaa ylittäessä nähtiin iloinen hylje vedessä nauttimassa sulavista liikkeistään. Kaksi lounasta, Sötö desing-haalarit Hannalle ja vanhaan keskustaan.  Puistojen ja South-Africa museon kautta kävellen takaisin Molo Loloon. Tilkat viiniä ja uni vei uupuneen pupun.