Kapkaupungista Hyväntoivonniemeen ja takaisin

Varhainen aamianen ja tallustelua Waterfrontiin lunastamaan lauantaina varattua helikopterilentoa (45 min) Hyväntoivonniemeen. Me, naispilotti ja Robinson 44 -kopteri moottorin lämmettyä ilmaan. Lisa oli 1500 tuntia lentänyt entinen toimistorotta, jonka vanhemmat olivat myyneet talonsa, jotta Lisa voisi toteuttaa unelmansa ja suorittaa 75 000 dollaria maksaneen HEKO-lupakirjansa.  Mielettömät maisemat ja hyvää seuraa. Rannoissa luksusvilloja uima-altaineen ja ylempänä slummeja, väliin mahtui keskiluokan asuntoja. Hyväntoivonniemessä ja siitä eteen tuulee aina ja kovaa. Se on  saanut nimensä purjehtijoiden toiveesta kääntyä Atlantilta vihdoin suotuisammille Intian valtameren puoleisille vesille. Niemen jälkeen seuraa kuitenkin vielä melkoinen matka (150 km) Afrikan eteläisimpään kärkeen, joka on Cape Agulhas. Koko matka on lämpötilaerojen nostattamaa myrskyävää merta. Parasta on siis ollut toivoa parasta.

Paluumatka False Bayn kautta viinitarhojen ylitse Kapkaupunkiin. False Bay puolestaan on saanut nimensä siitä, että lukuisa joukko Intian valtamereltä tulleita purjehtijoita luuli saapuneensa Antlantille vain havaitakseen ajautuneensa suureen lahteen ennen Hyväntoivonniemeä. Toivo, erehdys, epätoivo ja selviäminen näyttäytyivät aika konkreettisesti rannikolla, jossa lepää kymmenittäin hylkyjä todistamassa alueen kuuluisaa historiaa.

Lennolta aikaiselle lounaalle, jonka ajan alkamista jouduttiin odottelemaan tunti kuohuviinin parissa. Lounaalla hurahtikin odotteluaikoineen melkein neljä tuntia. Alkuruoka-, Greyfish-, Shrimp-, Mussel-, Calamare- and Hake-fish -lounas paikallisine viineineen ja jälkiruokineen tuhosivat miellyttävällä tavalla loppupäivän suunnitelmamme. Hyvällä tuulella, pikku kekkulissa, parin kapakan ja venematkan jälkeen Molo Loloon lepäilemään ja avaamaan blogia.